Myös aikuiset kaipaavat värejä, fantasiaa ja iloa ympäristöönsä. Mistä tulee jako lapselliseen ja värikkääseen lapsuuteen sekä hillittyyn ja värittömään aikuisuuteen?

Onnittelut arkkitehti Antti-Matti Siikalalle ja mukana olleille taiteilijoille ja suunnittelijoille uuden lastensairaalan arkkitehtuuripalkinnosta! En ole vielä käynyt katsomassa rakennusta, mutta Helsingin Sanomien artikkelin (2.10.2018) mukaan vaikuttava rakennus on täynnä taidetta, väriä ja iloisuutta. Hienoa, koska sitä kaipaan arkkitehtuuristamme. Tulin kuitenkin surulliseksi, kun luin perustelut joiden mukaan päädyttiin tähän lopputulokseen.

Siikala halusi mukaan ”…lapsilähtöisen ajattelun…”. ”Värit ovat lapsille tärkeitä… Lapset ovat avoimia ja kaikki nämä värit ovat lasten mielestä kiinnostavia ja hyviä.”

Entäpä aikuiset? Mekö haluamme kaikki asua valkoisissa, harmaissa ja mustissa laatikoissa? Olen vahvasti sitä mieltä, että juuri aikuiset tarvitsevat enemmän fantasiaa ja iloa ympäristössä. Ja yhtä hyvin lapsi voi viihtyä hillitymmässä tilassa. Mistä tulee tämä jako lapselliseen ja värikkääseen lapsuuteen, ja hillittyyn ja värittömään aikuisuuteen? Jos katsomme mitä Siikala tarjoaa aikuisille, niin se on haaleata laatikko-modernismia, esim. uudessa toimitalossa Kasarmintorin kulmassa.

Ennen modernismin tuloa 1900-luvun alussa aikuisetkin elivät värikkäässä ja ornamentoidussa maailmassa, ainakin ne joilla oli varaa. Monet modernismin perusteksti loivat kuitenkin oman teoriansa siitä, että ornamentti liittyi ihmisten alempiin kehitysvaiheisiin ja että ihmiskunta on nyt siinä vaiheessa, että siirrymme kohti kaupunkia joiden ”seinät hohtavat valkoisina, niin kuin Siion, taivaan pyhä pääkaupunki”, lainatakseni arkkitehti Adolf Loosia (1913). Samainen Loos totesi että jos näkee ihmisen, jolla on tatuointi hän on joko ollut vankilassa tai tulee sinne joutumaan.

Nyt sata vuotta myöhemmin elämme jo jälkimodernissa maailmassa ja voisi luulla, että sadan vuoden takaiset teoriat olisi jo todettu aikaansa eläneiksi, mutta modernistinen ajattelu elää vielä vahvana, ja suomen arkkitehtuurissa erityisen voimakkaana.

Palkintoehdokkaista JKMM arkkitehtien luoma AmosREX museon ornamentoidut ja iloisen muotoiset piharakennelmat ovat myös iloinen poikkeus ja viittaus siihen mihin suuntaan julkista tilaamme kannattaa lähteä kehittämään. Tehdään se niin että siinä viihtyy sekä aikuinen että lapsi.

Jan-Erik Andersson, taiteilija, Kuvataiteen tohtori