Taide takaisin kaupunkikuvaan

(11.12.-02 Turun Sanomat)

Kun puhutaan kaupunkiympäristöstä ja kaupunkitaiteesta unohdetaan helposti että kaupunkilaisen ympäristö koostuu kolmesta eri tekijästä. Kaksi ensimmäistä tulevat heti mieleen: Tila missä ihminen konkreettisesti elää ja asuu, eli asunto, ja tila missä ihminen liikkuu kaupungissa, toisin sanoen talot, julkiset tilat ja kadut.
Mutta usein unohdetaan tärkein tila, ihmisen pään sisäinen tila; ne symboliset huonet, jotka sisältävät hänen muistonsa ja unelmansa. Tämä tila on se missä fantasia elää. Fantasian avulla todellisuuden rajat ylitetään ja arkiympäristöstä voi tulla jokapäiväinen seikkailu.
Taiteen tehtävä on ruokkia tätä kolmatta tilaa. Taide mielletään nykyään usein erilliseksi objekteiksi, maalauksiksi, veistoksiksi, tilateoksiksi, jotka laitetaan asunnon seinälle tai sijoitetaan irrallisena ulos kaupunkimiljööseen tai taidemuseoon. Näin taide-elämys irroitetaan muusta ympäristöstä ja tarkastellaan erillisenä, jonkinlaisten “taidesilmälasien” läpi. Kuitenkin se tekijä joka eniten vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämään ja kaikkiin näihin yllämainittuihin ympäristökerroksiin on arkkitehtuuri, eli kaikki ne tilat joissa päivän aikana liikumme.
Mielestäni kävely kaupungin halki olisi parhaillaan innostava matka, jolloin rakennukset yhdessä kaiken muun elämän kanssa stimuloisivat mielikuvitusta, herättäisi unelmia ja ajatuksia. Kuitenkin olen huomannut että ne rakennukset jotka yltävät tähän ovat poikkeuksetta vanhoja ja niiden rakentaminen loppui Art Nouveau:hin (Jugend) tai klassisismiin 1900 luvun alussa. Monet näistä ovat kuin taidemuseoita, täynnä pieniä ornamentteja, torneja, kattokoristeita ja kauniita yksityiskohtia. 1900-luvun alusta alkanut rationaalisiin puhtaisiin pintoihin ja yksinkertaisiin geometrisiin muotoihin perustuva rakentaminen ei kosketa samalla tavalla!
Johtuuko tämä siitä että viime vuosisadan aikana menettetiin yhteys taiteilijoiden, käsityöläisten ja arkkitehtien välillä, joka aiemmin oli ollut luonnollinen asia? Art Nouveau oli viimeinen suuntaus, joka yritti luoda ihmiselle, kokonaistaideteoksen tapaan, stimuloivan ympäristön, sielun suojan. Sen jälkeen Le Corbusier:lainen “asunto koneena” suuntaus voitti.

Taide vetäytyi omiin oloihinsa menetettyään asemansa ihmisen miljöön tärkeänä vaikuttajana. Samalla menettetiin leikkimielisen ja fantastisen elementin mukanaoloa kaupunkikuvassa.
Turun tulevaisuutena näkisin edelläkävijänä taiteen ja arkkitehtuurin uutena yhdistäjänä. Ja nimenomaan sellaisen arkkitehtuurin luomisessa, joka stimuloi mielikuvitusta. Jos kuitenkin tehdään lattia, seinä tai vaikkapa kaksoisjulkisivu, niin samalla voisimme tehdä niitä mielenkiintoisimmaksi ottamalla taiteilija mukaan suunnitteluprosessiin. Tietotekniikka mahdollistaa että pienoismalleista, tai pienistä luonnoksista, voidaan siirtyä suoraan, skannauksen ja cad-tieodostojen kautta, valmiiseen rakennuselementtiin.Tietoneohjattu vesileikkaus tekee pienestä piirustuksesta hetkessä kuvion tai ornamentin kiveen, rautaan tai lino-mattoon. Eikä taiteilijan mukaanotto kokonaisen talon ulkomuodon suunnitteluun asti ole mikään epärealistinen ajatus.
Koska yhteys ja luottamus arkkitehtien ja taitelijoiden välillä on hävinnyt, tätä yhteyttä on varovaisesti ja pienin askelin luotava uudelleen. Ehdotan seuraavassa keinoja miten tähän uuteen Turkuun päästäisiin:

1. Turun taideakatemiaan perustetaan jatkokoulutuslinja, joka on erikoistunut taiteeseen joka tehdään yhteiskuntaan ja arkkitehtuuriin.

2. Perustetaan Turkuun määräaikainen (esim. kolme vuotta) kaupunkitaiteilijan virka. Tämä taiteilija yrittäisi vaikuttaa niihin suunnitelmiin joita tehdään kaupunkikuvaan. Esimerkiksi jos tehdään kävelykatu, niin kivetys ja penkit voisi olla taiteilijan suunnittelemia. Tai joulukaupungin ilmeen kohottamiseksi hän voisi suunnitella valaistuksen tai performanssitapahtuman. Jos taiteellinen idea saadaan mukaan jo rakennusprojektien suunnitteluvaiheessa niin ideoiden toteuttaminen on paljon halvempaa, kuin että ne tehdään jälkeenpäin. Kaupunkitaiteilija voi myös olla mukana ehdottamassa taiteilijoita niihin uusiin projekteihin, jotka avautuvat jos kaupunki sitoutuu prosenttiperiaatteeseen.

3. Rakennetaan pientalojen kokeilualue, missä taiteilijat ja arkkitehdit yhdessä käyttäjien kanssa tekisivät alueen, jonka talot olisivat täynnä fantasiaa, ornamenttejä, orgaanisia muotoja ja väriä. Mikään ei estäisi että talot voisivat olla esittävän näköiset. Tällaisen yhteistyön mahdollisuudessa todistavat omat kokemukseni yhdessä arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa. Maailmassa esimerkkeinä vaikkapa Hundertwasserin talot sekä äskettäin Braunsweigissä Saksassa noussut taiteilijan James Rizzin suunnittelema toimistotalo, joka on kuin suoraan hänen fantasiamaalauksestaan. Tähän voisi liittää kansainvälisen seminaarin, joka pohtisi uuden, poeettisen arkkitehtuurin tulevaisuutta ja keinoja.

4. Nostetaan kaupunkimme ehkä tärkeimmän arkkitehdin ansaitsemalleen paikalleen. Tarkoitan Frithiof Strandell:ia, joka 1900-luvun alussa suunnitteli sellaisia taloja Turkuun joista olen ylpeä ja joista nautin joka päivä. Useimmat niistät voidaan luokitella Art Nouveau tyyliin. Kaikki Turkulaiset eivät ehkä tiedä, että esim. Panttern, Hjorten, Albatross, Hamburger börs, ÅU:n talo, Betelin kirkko, sekä jugendtalot, missä pankki- että apteekkiravintolat sijaitsevat ovat Strandellin luomuksia. Siksi on käsittämätöntä että kaupunki on yrittänyt purkaa Strandellin suunnittelema talo joka sijaitsee Humalistonkadulla ja puutalot Paloasemaa vastapäätä. Sen sijaan kaikki Strandellin talot pitäisi kunnostaa ja suojata, Strandellista voitaisiin tehdä turisteille suunnattu kierto-ajo tai -kävely kesällä. Maailmalla tällaiset arkkitehtuurikierrokset ovat erittäin suosittuja. Maailmalla suomalaiset Art Nouveau rakennukset ovat myös erittäin arvostettuja. Ne ovat tulevaisuuden urbaaneja vaelluskohteita.

Jan-Erik Andersson